Back    Home    Tammisaaren Saariston Kansallispuisto EU-097  OHFF-002     2013   updated  17.01.2023
OH3I teki puistopedition tänne 13-16.9.2013.
Operaattoreina OH8MM Jukka,   ja OH3BHL Ra-Mi. ja XYL Manti
Erikois kiitokset puiston hoitajalle Hasse Nymannille tästä mahdollisuudesta.


Etelä-Suomi, Uusimaa
Pinta-ala 52 km², perustettu 1989
Aluetta hoitaa Metsähallitus.

Tammisaaren saariston kansallispuisto on Uudenmaan saaristoa parhaimmillaan. Se ulottuu avomereltä aina sisäsaaristoon saakka. Kansallispuisto kattaakin kolme neljästä saaristovyöhykkeestä eli sisäsaaristo-, ulkosaaristo- ja ulkomerivyöhykkeen, eikä siihen kuulu yhtään manneraluetta.

Kartalle merkitty aseman ja antennien sijainti.

2013 oli windom poikittain edelliseen 80 antenniin nähden.


1000
Operaattorit:
Vasemmalla Ra-Mi OH3BHL
Oikealla Jukka OH8MSM

Taustalla käytössämme ollut mökki.


Tällä kerralla olikin hieman raskaampi kalusto.
1000
Kaikki loppuu aikanaan.
Jukka ja Manti haikeissa poislähtötunnelmissa

Työskentely alkoi klo 13/9/2013
Ja loppui 15/9/2013.

QSOja eli yhteyksiä pidettiin yli 1000 kpl





Ja Hassehan saapui  noutamaan meidät mantereelle. KLO. 10.00SA



Totemipuukin oli ennallaan
THE END

KIITOS KAIKILLE




LISÄÄ KUVIA