Back ![]() ![]() |
Tammisaaren Saariston Kansallispuisto EU-097 OHFF-002 2013 | Updated updated 14.12.20233.4.2012
|
OH3I teki puistopedition tänne 13-16.9.2013.
Operaattoreina OH8MM Jukka, ja OH3BHL Ra-Mi. ja XYL Manti Erikois kiitokset puiston hoitajalle Hasse Nymannille tästä mahdollisuudesta. |
![]() |
Etelä-Suomi, Uusimaa Pinta-ala 52 km², perustettu 1989 Aluetta hoitaa Metsähallitus. Tammisaaren saariston kansallispuisto on Uudenmaan saaristoa parhaimmillaan. Se ulottuu avomereltä aina sisäsaaristoon saakka. Kansallispuisto kattaakin kolme neljästä saaristovyöhykkeestä eli sisäsaaristo-, ulkosaaristo- ja ulkomerivyöhykkeen, eikä siihen kuulu yhtään manneraluetta. Kartalle merkitty aseman ja antennien sijainti. 2013 oli windom poikittain edelliseen 80 antenniin nähden. |
Antennien rakentamisen jälkeen suoritettiin aseman avaus seremonia virallisesti. Operaattorina Jukka OH8MSM |
|
Matkalle lähdettiin Tammisaaren venesatamasta. |
Noin tunnin matkan jälkeen saavuttiin Älgön saarelle tuttuun paikkaan. |
||
Operaattorit: Vasemmalla Ra-Mi OH3BHL Oikealla Jukka OH8MSM Taustalla käytössämme ollut mökki. |
Tällä kerralla olikin hieman raskaampi kalusto. |
||
Hyvähän meidän oli operoida kun kahvit ja sapuskat tulivat huoltajan toimesta pöytään, |
Vaan onneksi Manti kerkesi myös nauttimaan kesästä. |
||
Kaikki loppuu
aikanaan. Jukka ja Manti haikeissa poislähtötunnelmissa Työskentely alkoi 13/9/2013 Ja loppui 15/9/2013. QSOja eli yhteyksiä pidettiin yli 1000 kpl |
Ja Hassehan saapui noutamaan meidät mantereelle. 10.00SA |
||
Totemipuukin oli
ennallaan
kuten vuonna 2010kin. THE END KIITOS KAIKILLE |