kuvattu 24.5.2012
Heimo: Orvokkikasvit – Violaceae
Kasvumuoto: Monivuotinen ruoho. Juurakko pysty, tumma.
Korkeus: 5–20 cm. Varsi lehdekäs, haarova, tav. kalju (joskus harvaan karvainen)Kukka: Teriö lievästi vastakohtainen, sininen–sinipunainen, sisäosista valkoinen (harvoin kokonaan valkoinen), 1,4–2,5 cm leveä; terälehtiä 5, limittäin, toisiaan peittäviä, alimmassa lyhyt, paksu, tav. ylöspäin käyristynyt vaalea kannus. Verholehtiä 5. Heteitä 5. Emiö yhdislehtinen, 1-luottinen. Kukat yksittäin, nuokkuvia.
Lehdet:
Tyviruusukkeena ja varrella kierteisesti, ruodillisia,
korvakkeellisia; ruoti siipipalteeton. Lapa leveän
herttamainen–lähes munuaismainen, nyhälaitainen, puhtaanvihreä.
Korvakkeet tasasoukan suikeita, pitkäkärkisiä, tav. tiheään
ripsihampaisia, hampaat siirottavia, kapeita.
Hedelmä:
Kalju, 3-liuskainen kota.
Kasvupaikka: Tuoreet metsät, lehdot, metsänreunat, lehtoniityt, hakamaat, tuoreet niityt.
Kukinta: Touko–kesäkuu.
Metsäorvokki koristaa loppukeväästä ja alkukesästä kauniilla kukinnallaan yleisesti viljavia metsiä Etelä- ja Keski-Suomessa. Kolea alkukevät saattaa estää pölyttäjäpistiäisten vierailun orvokin kukinta-aikaan, joten laji kasvattaa varmuuden vuoksi loppukesästä vielä avautumattomia, itsepölytteisiä kukkia. Orvokkien kota aukeaa kolmeksi erilliseksi kouruksi, jotka asettuvat melkein samaan tasoon. Jokaisessa kourussa on siemeniä kahdessa rivissä ja kun kourun reunat alkavat kääntyä yhteen, siemenet sinkoutuvat ulos yksi toisensa jälkeen. Myöhemmin matka voi jatkua pitemmällekin, sillä muurahaiset raahaavat siemeniä ympäriinsä syödessään niiden rasvapitoista lisäkettä.
Metsäorvokin jokseenkin yhtenäisen levinneisyysalueen raja tulee vastaan suunnilleen Vaasan–Joensuun tasalla. Ylempänä laji harvinaistuu nopeasti ja pohjoisimmat esiintymät ovat kovasti muista erillään Torniojokilaakson alajuoksulla, Kemin tienoilla sekä Kuusamossa. Nimestään huolimatta metsäorvokki ei ole ehdoton metsäkasvi, vaan se tulee pienikasvuisena muotona toimeen myös niityillä, joko muistona metsäkasvillisuudesta tai metsänreunasta siirtyneenä.
Metsäorvokki sekoitetaan usein lähisukuiseensa aho-orvokkiin (V. canina), vaikka lajeissa on selviä eroja, parhaat kasvutavassa ja lehdissä. Metsäorvokilla on pystyjuurakko ja sen kärjessä lehtiruusuke; aho-orvokin suikertavasta juurakosta ei ruusuketta kehity. Lajien lehdet ovat samantapaiset, mutta metsäorvokilla suhteessa paljon leveämmät ja korvakkeet suhteessa kapeammat ja tiheään ripsihampaiset (aho-orvokilla hammaslaitaiset). Aho-orvokki on mieltynyt avoimiin ympäristöihin kedoista lehtoniittyihin. Metsissäkin se saattaa kasvaa, useimmiten ihmisen toimien, esimerkiksi laiduntamisen, kaskeamisen ja hakkuiden seurauksena. Joskus metsäorvokin kanssa samantyyppisillä kasvupaikoilla esiintyvään suurikokoiseen lehto-orvokkiin (V. mirabilis) verrattuna metsäorvokin lehdet ovat paljon pienemmät, alle 4 cm leveät.
Muita saman suvun lajeja
Aho-orvokki, Hietaorvokki, Kaiheorvokki, Keto-orvokki, Korpiorvokki,Lapinorvokki, Lehto-orvokki, Luhtaorvokki, Pelto-orvokki, Pyökkiorvokki, Suo-orvokki, Tuoksuorvokki,
Muita saman heimon lajeja
Aho-orvokki, Hietaorvokki, Kaiheorvokki, Keto-orvokki, Korpiorvokki,Lapinorvokki, Lehto-orvokki, Luhtaorvokki, Pelto-orvokki, Pyökkiorvokki,Suo-orvokki, Tuoksuorvokki