Back OH3BHL home   EU-096 island activation at 21-22.04.2007


update 22.04.2007

Field day kontestin aikana 2006 kesäkuussa saimme idean IOTA aktivoinnista jossain lähisaaaristossa, Hommaa suunniteltiin hiljakseen talven mittaan, rakennellen ja suunnitellen. Paikkaa ei oltu valittu ja aikataulukin oli auki muuten paitsi että oli määritelty että niin aikaisin keväällä kun mahdollista. Lumien lähdettyä aloimme paikan etsimisen ja sellainen löytikin Airiston läheltä paikka varattiin ja ajaksin tuli huhtikuu.
Lauantai aamuna 21 huhtikuuta 2007 starttasimme Somerolta kohti Airistoa jossa meillä oli varattuna paikka operaatiota varten.
Tavanomaisella tuurilla akoi antennien pystytys sateessa. Ensimmäisenä nousi 80 dipoli ja asemalta lähti ensimmäinen signaali 40 minuuttia saapumisen jälkeen. Muille bandeille koottiin 2kpl 3bandin GP antenneita onkivapoihin.

vapa taipuu tuulessa Löytyykös seisovia Siitä kaapeli sisään
Vierailijoitakin pistäytyi entisten amatöörioppilaidemme muodossa ja saatiin osalle suoritettua loppukoe hikiQSOn muodossa, kiitos vasta-asemille hienosta avusta. Kyllä pojista vielä kasvaa peditio keikoille hienoa joukkoa.
Tarkkailua Ai tolta se kuulostaa Hiki QSO
Kaksi asemaa tomi hieman toista vuorokautta, paitsi että sydänyönä kaikki nukkuivat hieman. Asemien keskinäiset häiriöt aiheuttivat sen ettemme vioneet käyttää kuin noin 300W tehoja, tällä kerralla kokeilimme kahdella asemalla ilman bandifilttereitä ja totesimme että kyllä ne filtterit ovat tarpeen jos tehoa on hieman enemmän liikkeellä.
Puikoissa OH1FEQ CW op OH4MFA Sekatyömies OH3BHL
Master operator OH0JJS / OH6LI Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa
Kaiken kaikkiaan oikein rattoisa keikka, kiitos OH6LI, OH6HZH, OH4MFA, OH1FEQ ja kaikki vierailijat
Kuvat OH1FEQ texti OH3BHL